1.

Taloni pihalla kasvaa mäntyjä. Se on kuulemma citymetsää. Siitä kuulee läpi. Sinne ei mennä niin kuin oikeaan metsään. Mennään tuosta noin vain. Ilman karttaa mennään. Hiisaamaan ja pussailemaan ja perheen perhoskoira voi siellä toteuttaa luonnollisia viettejään niin kuin haistaminen. Kiipeän usein läheiseen mäntyyn. Pääsen helposti ylös. Siksi minä niin pidän männyistä.

Naapuri ampuu kuulapyssyllä. Joskus vaimo lähtee mukaan paitsi nyt kun se on jo liian kännissä ja vihainen.

2.

Oli jo ilta. Kaikki katulamput eivät valaise koska kaupunki säästää. Käännyin pihasta lähteäkseni Halpavalintaan. Sieltä saisi ruokaa tilille. Kävelin hitaasti sillä minulla ei ole mihinkään kiire. Lokakuun viileä ei hiosta usvaa viereisestä metsästä. Se seisoo hiljaa eikä tennarini enää kaiu tiellä.

Kaupan täti sanoi että minua ei tunneta täällä. Ei myynyt laskuun. Ei edes chilipähkinöitä. Palaan sivuristeykseen jossa katu on kasvanut mäntyjä umpeen molemmista suunnista. En pääse kadulta ulos, ainoastaan kotipihaan, mutta kiipeän mutkaisimpaan puuhun. Sinne torkahdan.

3.

Kotitaloni on tiililaatikko. Rapussa on muovimatto ja talonmiehen rouvan kelmeä kukka-asetelma. Puska on pahasti kallellaan kun joku on likistänyt terälehdet irti. Kerään ne käteeni ja työnnän portaiden alle. Olin menossa sisälle mutta avaimeni oli jo siellä. Ovi pysyi lukossa vaikka koputin ja potkaisin. Varpaaseen sattui mutta ei yhtä paljon kuin tuijotus.

- Mitä asiaa, ääni utelee.

- Lukitsin itseni ulos tuosta kolmosesta, vastasin

- Ilmota nimes.

- Sonja, asun tuossa kolmosessa.

- En tunne.

Kaksi silmää ja radion ääniä kurkistaa turvaketjun päästä. Kanava ei osaa oikeen asettua sitten se napsahtaa tasarytmiseen kappaleeseen, jossa jälkikäsitelty naisenääni laulaa englanniksi. Siirrän painon toiselle jalalle. Yritän keskittyä ettei vaan vaikuttaisi hermostuneelta. Laulussa on seitsemän sanaa jotka toistuvat. Niitä seuraa pitkä lallatus. En tunne ketään noin outoa, katse sanoo. Se vaatii vuosien harjoittelua se.

- Kyllä rouva nyt erehtyy. Asun tuossa kolmosessa.

- Kolme? En tunne.

Soitin vielä kaikki ovikellot. Kukaan ei avaa vaikka katsovat. Kävelen asfalttipihalle ja kierrän hitaasti talon taakse, tuuletusparvekkeiden taakse, kapeaa kivetettyä polkua notkelmaan ja kiipeän tottumuksella takapihan mäntyyn.