1.
Täällä on monta taloa tyhjillään ja monessa on ihmisiä sisällä. Joskus on vaikea sanoa missä niistä. Öisin ne seisovat hiljaa että ne tunnistaisi toisistaan. Päivällä on liian häikäisevää katsoa tarkemmin. Silti talot pysyvät koska se on niiden luonteessa.

Roskamäki on vailla liikettä vaikka se tapahtuu harvoin. Silloin voisi luulla olevan rauhallista mutta se ei koskaan kestä kauaa. Miten niin et usko? Käyn täällä usein. Ei Roskamäki ole pelkkä sana. Eikä sen pelko. Se on olemassa usko pois. Jos tulisit tänne ymmärtäisit kyllä itse. Sitten voisimme tarkkailla niitä yhdessä. Katsoa kuinka ne toimivat. Sytyttävät valoja ja sammuttavat ne taas, sillä ihmiset ovat päättämättömiä. Voit jopa tuoda kiikarisi jos haluat. Mutta tuletkohan koskaan.

2.
Älä hermostu, haluaisin taas kertoa Roskamäestä. Tahtoisin niin näyttää sinulle. Tahtoisin että uskoisit minua. Tämä on selvästi minun paikkani. Ja ensin tulee minun paikkani, sitten minä, äite ja muut paikat. Joillakuilla kaukana on valtavat tilat. Tyrmistyttävää, sanoisit jos ne näkisit. Sitä voisi jo kutsua ahneudeksi. Mutta se on vain refleksi, he kasvattavat maitaan huomaamattaan: hyppytorni tuonne, patsaita tähän ja pomppulinna. Täällä ei ole sellaista lainkaan. Roskamäki on tehty hiekasta. Tai oikeammin asfaltista. Oikeastaan se kohta ei ole minun vaikka välillä alta pölisee paksu pilvi ruskeaa. Tässä kohtaa rapeus on vakio, sinä sanoisit ja minun olisi pakko myöntää sen pitävän paikkansa. Iltaisin minua jo väsyttää kun kirjoitan sinulle. Tiedä se.