.....
Minna makaa aivan hiljaa kerrossängyssä. Hän laskee ohiajavia autoja ja yrittää erottaa liikenteen seasta lumiauran. Joka kerta kun risteyksen liikennevalot vaihtuvat, Minna kipristää varpaitaan ja kuuntelee oikein tarkkaan. Lopulta hän kyllästyy ja heittää peiton sivuun kuin viitan. Minna on jo iso tyttö ja osaa hypätä alas sängystä. Hän kuvittelee olevansa ritari ja ponnistaa muurin yli linnan jäiselle pihalle. Ritarit eivät laskeudu pylly edellä. Ritarit liikkuvat arvokkasti ja kumartavat kamarineidoille, jotka hymyilevät ja katsovat ujosti kenkiään.

Minna hieroo silmiään ja räplää auki joulukalenterin luukun. Pupu. Ulkona ei ole vielä lunta kuten kalenterissa. On vain matalia, ruskeita kasoja ajotien vieressä ja huurretta ikkunanpuitteissa. Minna puristaa luomet tiukasti kiinni ja toivoo. Jos hän arvaa katsomatta mikä sukka kuuluu mihinkin jalkaan, jouluna sataisi kasoittain pehmeää lunta. Sitten hän rakentaisi ison lumiukon ja pukisi sille myssyn ja kaulahuivin niin kuin telkkarissa.

Keittiöstä kuuluu ääniä. Äidin ääni ja Mintun. Isä varmaan nukkuu vielä. Minna tietää ettei isää saa herättää, koska se on öisinajattelija. Tyttö pukee paksun lämpökerraston nopeasti päälleen, koska on tarha-aamu. Ja ettei äiti syytä vitkuttelusta. Minnaa pelottaa, kun äiti suuttuu. Äidin huulet katoavat ja silmät katsovat suoraan läpi. Kun Minna on aikuinen ja hänelle kasvaa parta, hän sanoo takaisin. Rouva, hän sanoisi ja sukisi suippoja viiksiään. Minna pitäisi merkitsevän tauon. Nyt rauhoitutaan.

Kun Minna avaa huoneensa oven, tuoksuu pulla. Se ei ole hyvä merkki. Minnalle tulee heti epäilevä olo. Ehkä jokin on vialla, kun tarhapäivänä leivotaan, mutta äiti hymyilee ja sanoo, että sillä on pitkä aamu. Minttu istuu syöttötuolissa ja rummuttaa pöytää pullanpalalla. Sillä on sokeria suupielessä ja rinnuksilla.

–  Otatko sinäkin yhden, äiti kysyy ja pyyhkii suutaan.
–  Joo.
–  Onko kiva kun saa rauhassa syödä?
–  Joo, Minna vastaa ja levittää suunsa oikein isoksi kuin hevostallin saranat. Niin että siitä mahtuisi kokonainen heinäpaali ja haukkaa puolet pullasta.

–  Et viitsi leikkiä ruualla Minna. Koeta edes nauttia, äiti sanoo ja huokaa.
–  En ole Minna, olen ritari, tyttö vastaa ja yrittää miettiä isoja sanoja, joita ritarit käyttäisivät puhutellessaan tallihenkilökuntaa.
–  Suvaitsettehan, hän lisää ja tunkee toisen pullan puoliskon suuhunsa.

Vaikka Minna yrittää pureskella huolella, lentää murusia lautaselle ja pöydälle lautasen viereen. Siemailen, hän jatkaa ja tarttuu maitolasiin. Minttua naurattaa. Äitikin hymyilee ja tarjoaa lisää maitoa. Jos ehdin juoda maitolasin tyhjäksi ennen kuin kahvi on keittynyt, minulle kasvaa isona tuuheat viikset, eikä mitään pahaa koskaan tapahdu ja kaikki on aina hyvin, Minna ajattelee. Jos ehdin juoda maitolasin tyhjäksi.