.....
Viime keväänä naapuri sai halvauksen. Muistan kovan kolauksen ja miten ajattelin, että taas on alkanut viikonloppu ajoissa. Yleensä aloittavat torstaina ainoastaan niinä viikkoina, jolloin perjantaina tulee tuet. Nyt Seija istuu pyörätuolissa ja on vihainen. Yritin piristää häntä kehumalla parveketta, joka on iso ja suojaisa, mutta huomioni ei ollut paljon arvoinen.

Olin luvannut auttaa Seijaa kauppamatkalla. Naapurin ukko seisoi vieressä, raapi etumustaan ja katsooi päältä kun puin vaimolle päälle villasukat ja paksun läppäpipon ja lopuksi toisen kauluhuivin. Kukaan meistä ei sanonut mitään. Pariskunnan aamuinen riita väreili ilmassa ja teki siitä raskaan hengittää. Aivan kuin ainoastaan osa sanoista olisi tullut kuulluksi ja toiset jääneet ilmaan riippumaan. Pelkäsin kireän tunnelman seuraavan minua kotiin, niin että kiirehdin päällysvaatteideni kanssa ja työnsin Seijan rappukäytävään.

Kun pääsimme ulos ja puskin pyörätuolia edelläni hangessa, aloin katua lupaustani. Matka olisi raskaampi kuin kuvittelin. Yritin avata keskustelun jostakin kevyestä.aiheesta. Joulu tuli ensimmäisenä mieleen. Jotakin sanoakseni kysyin mitä ruokia naapurien jouluun kuuluu.

–    Kun tulee tiettyyn ikään asiat muuttuvat, Seija vastaa.
–    Aivan. Tai siis niinkö?
–    Kuten herkkukorit. Ukko kantoi niitä kotiin harva se joulu, kun vielä oli töitä. Nykyään herkkukori on sattuma.

–    Niin kuin onnenkantamoinen jouluarpajaisissa?
–    No ei. Enemmän kuin turvattu eläke. Seija naurahtaa. En oikein ymmärrä, mikä siinä oli hauskaa.

Etenimme loppumatkan hiljaisuudessa. Suurmarketti oli täynnä pariskuntia ja perheitä ja äitejä. Naapuri kertoi, ettei koskaan halunnut sitä elämää. Miksi hänen täytyisi kulkea letkassa kodikoneiden ja vessapaperitornien ohitse hedelmähyllylle, sieltä kalatiskille ja vihdoin leipäosastolle, jos hän haluaa olutta ja ukko makaronilaatikkoa. Myönsin hänen olevan oikeassa.

Lauantaisin Suurmarketti muistuttaa karusellia. Tai aikuisten piirileikkiä, jossa kaikki kulkevat pareittain saman reitin, ikään kuin kaikilla olisi samat tavoitteet. Niin kuin olisimme tekemässä suuria valintoja, kun kuitenkin täytyy laskea jauhelihan kilohinta.

Jatkoimme säilykepurkkihyllyjen viertä kahvioon, joka on kaksi riviä pitkiä pöytiä keskellä leipäosastoa. Eläkeläiset kansoittivat penkit, koska täältä sai kahvia kolmeenkymmeneen sentiin kuppi. Se oli meillekin sopiva hinta. Otimme tauon ja seurasimme ruuhkaikäisten kiirettä. Minä korkeassa kahvilatuolissa ja naapurini omassaan kuin kyttäyskeikalla. Eikä kukaan uskaltanut hakea edessämme olevasta hyllystä alennusdonitseja. Ottivat kauempaa kääretortun tai sitruunakakun. Seija asetti varovasti pahvisen kahvimukin syliinsä.

–   Ihmiset eivät halua vakuuttaa meitä siitä, minkä jo tiedämme. Turhanpäiten he häpeävät sitä, kuinka elävät.

–    Mutta sinä et, kysyn varovasti. Seija virnistää. – Ei ole aihetta. Kaikki valinnat kun näkyvät naamasta. 

En ollut koskaan huomannut, miten Seijan posket likistyivät vasten suuria silmälaseja mitä leveämmin hän hymyili. En ymmärtänyt mikä häntä nauratti, mutta en antanut sen häiritä Kun tarkemmin mietin, en ollut aiemmin nähnyt Seijan nauravan ja sitten ilo tarttui.

Vanhuksen nauru kiiri Suurmarketin kattoon ja säikäytti liikkeelle sinne eksyneen varpusen. Lintu lensi  hädissään korkean varvin pullatiskin ohitse ja säikäytti tuote-esittelijän. Limpputikkuja odottavassa jonossa syntyi hämmennystä. Äiti kaappasi lapsen kainaloonsa ja esittelijä yritti ruumiillaan suojata tarjoiltavia.
- Lintubakteereita, naapurini huomauttaa ja pyrskähtää. Hain meille santsikupit kahvia ja seurasimme pitkään tuloksetonta pyydystystä. Koko tämän ajan Seija ulvoi naurusta. Lopulta hän osoitti sormella, koska ei enää kyennyt sanallistamaan hauskuuden kohdetta. Ilo ei ottanut loppuakseen, vaikka nuori vartija käski meidän poistua kohti kassoja.

Nauroimme vielä matkalla kotiin. Koko matkan aina viimeisiin liikennevaloihin saakka. Kun naapurin ukko avasi ulko-oven, pyysin hänet sivummalle ja ilmoitin, että tästä lähin ostetaan jouluksi kotiin herkkukori. Minä ja Seija. Me kävisimme ostoksilla joka lauantai kunnes se on täydellinen.