1.

Tapani ilmaisee kulmakarvoillaan odottavansa vastausta mitä ei tule. On kuin puhuisi lämpimikseen. Mutta hän on pitkässä suhteessa tottunut tekemään niin. Sen sijaan että toistaisi itseään hän räpäyttää ripsettömillä silmillään että Lasse voisi tällä kertaa huuhdella murokulhonsa. Kesken toista kuppia kahvia kädet alkavat silti täristä. Tapania pelottaa. Samalla hävettää että pelottaa, koska Lasse ei siedä sitä. Pelko on isoille epävarmoille miehille, se sanoisi. Kuten Gigglinin portsareille, hänen täytyisi lisätä. Vaikka Lassea jännittää, säilyttää hän aina ylpeytensä. Se on Lassella luonteessa. Kuinka sellaista voisi olla rakastamatta.


Mies seuraa kuinka toinen pakkaa laukkuunsa yhdet suorat housut ja kauluspaidan, pyyhkeen ja tohvelit ja lukulasit. Hän yrittää olla aivan hiljaa mutta joutuu venkoilemaan tuolillaan kun ei kehtaa itkeäkään. Neljäkymmentäkahdeksan tuntia. Ei sen pidempään. Sitten Tapani kysyy uudelleen. Kysyy vaikka tietää vastauksen kuuntelemattakin. Katsoo kun Lasse solmii kengännauhoja. Kun se valuttaa pää alaspäin hunajaa ääneen että kuulostaisi vakuuttavammalta. Vasta kun ulko-ovi kolahtaa kiinni Tapani nousee, kerää aamiaisastiat ja laskee vettä lavuaariin. Sitten hän tursottaa niiden päälle pitkän vihreän syljen pesuainetta.

2.

Kuluu viikko ja toinen, minkä jälkeen puhelimessa ei vieläkään ole Lasse vaan poliisi. Se sanoo sen minkä Tapani kysymättä tietää. Ääni on virallinen eikä tarjoa Tapanille vastauksia, ainoastaan tietoja. Kello näyttää pian kymmentä ja hän muistaa kaikki elämänsä päivät. Mutta ne kaatuvat eteenpäin tavalla jossa niitä on mahdotonta erottaa toisistaan. Ne pakottavat seuraavan alkamaan ennen kuin edellinen on ehtinyt loppua. Tapani repii irti puhelimensa akun, heittää palaset täysinäiseen roskasankoon ja imuroi kunnes veli hakee hänet pois.

Keväällä Tapani oli vielä jäljellä. Hän makaa pitkällään olohuoneen sohvalla eikä pese hampaitaan. Maaliskuu räväytti valot päälle vaikka Tapani tahtoi pysyä piilossa. Aluksi veli vei lääkäriinkin, joka kysyi miltä tuntuu. Mieleen ei tullut mitään. Käskivät laittaa pussillisen kuivia papuja rinnan päälle ja rentoutumaan. Sen jälkeen hän ei enää palannut. Tapani ei sytytä valoja. Se tekee muistoista pelkoa todemman.