.....
Elin maailmassa aivan sattumalta ja oikeastaan se oli hyvä. Minun oli hyvä olla. En herättänyt kenessäkään minkäänlaisia tunteita. Muistutin hyvinkoulutettua perhekoiraa, söin kädestä suuhun ja puhuin muiden ajatuksia ominani. Ulkonäköni ei kai haitannut ketään, koska en näyttänyt oikein miltään. Eikä mielipiteeni häirinnyt, koska niitä ei joko ollut tai pidin ne omana tietonani. Mutta jokaisessa elämänvaiheessa on varjonsa. Niinpä kasvoin siitä ajasta ulos.

Jos ennen näin mahdollisuuksia, tänään huomaan ainoastaan esteet. Erityisesti raha-asiat näyttävät muodostuvan minulle ongelmaksi. Jos saan töitä, käytän kaikki rahani etukäteen. Sen jälkeen siirryn luotolle. Ostan ruokaa laskuun kunnes sitä ei minulle enää myydä. Noukin kadulta tupakantumppeja pitkällä tikulla. Mutta kerjäämään en pysty, koska en osaa soittaa haitaria. Kun tulee aika haen EU-ruokakassin Köyhäinlähetyksestä. Tarjoavat sumpit päälle ja kysyvät kuinka menee. Vastaan valvovani joka yö, koska on kylmä ja eikä asuntolan patterit ole päällä. Mutta aurinkoisena päivänä voin nukkua neljäänkin asti. Silloin alkaa ruuhka ja ihmiset ajavat kotiin yksin kaikki omissa autoissaan.

Myöhemmin olen edelleen maailmassa ja näinkin on ihan hyvä. Raha vain ei vieläkään ota riittääkseen vaikka yritän pihistää ja nostin lainaakin. Se hupenee. Ja sossussa sanovat ettei ole menoja. Niinpä ei ole tarvetta tuloillekaan. Ne eivät puhu minulle luonnollisesti. Painottavat sanojen kokonaisuutta niin että merkitys karkaa. Kun yritän keskittyä, se on kuin huitoisi käsillä ilmaa. Se on kaikki niin kovin outoa enkä jaksa teeskennellä ymmärtäväni sisältöä. Olen aikuinen ja minulla on oikeus valita mitä kuuntelen. Matkalla ulos tervehdin vahtimestaria. Hän kohtelee minua ystävällisesti. Rappukäytävä on leveä ja lämmin, korkea, valkoinen ja hiljainen.