1.
Vera oli aina ollut isän tyttö. Isä kiikutti häntä polvella, silitti hiuksia ja antoi rahaa toffeeseen. Vera oli isän enkeli, eikä häneltä puuttunut mitään. Mutta isä oli jo vanha ja hänen kävi kuten iäkkäiden ihmisten tapaa. Vasta kun hänen ympärilleen muodostui tyhjää tilaa, Vera huomasi olevansa yksin. Talvi oli kylmä ja asunto hiljainen ja sitten tuli ilmoitus vuokrasopimuksen lopettamisesta. Noutaessaan avaimet vuokraemäntä kertoi, että rajan takana olisi tekemättömiä töitä. Siellä maksaisivat tuplasti sen minkä täällä, koska omissa ei ole ottajia. Ja kun tiheät metsät likistyivät varastohalleiksi, urheilukentiksi ja markettien parkkipaikoiksi Vera oli varma, ettei ainakaan olisi yksinäistä. Puut tippuivat hiljalleen ja maa paljasti palasia asfalttikenttää. Ihmiset olisivat näkyvillä ja kuuluisi puhetta ja kaikki järjestyisi.

Hannes ajaa pillurallia joka perjantai kahdenkymmenenviiden euron matkan. Enempään hänellä ei ollut varaa, mutta se oli sijoitus. Hänellä oli elämässään tyttöystävän mentävä aukko. Talvisin hän yleensä sai kyytiin kauniita mutta vähäsanaisia tyttöjä, jotka olivat matkalla ostoskeskuksen mäkkärille tai kotibileisiin ja jotka eivät koskaan huolineet häntä seuraan.

Keväällä kokeileva lämpö sai ihmiset jälleen katsomaan silmiin. Vieläkään ei tosin  pyydetty mukaan, vaikka viime kuussa kävi lähellä. Silloin hän huomasi Veran. Tyttö seisoi irrallisena asemalla ja pujotti käsiä taskuun kuin kirjekuoria. Hannes hiljensi vauhtiaan. Tarkasti löydön ylhäältä alas ja takaisin. Tämä kelpaisi hyvin.

On ihmeellistä miten asiat järjestyvät. Heillä ei ollut yhteistä kieltä, mutta molemmat tupakoivat. Nuoret nojasivat auton kylkeen ja Hannes puhalsi ilmaan rauhallisia savukiekkoja. Vera noukki äkkiä maasta pullonkorkin ja heitti sen savurenkaasta suoraan läpi. Osoittautui, että siinä hommassa he olivat hyvä tiimi. Samana iltana he ajoivat Hanneksen asunnolle roskamäkeen ja nostivat Veran matkalaukun olohuoneeseen. Sinne se jäi sohvan taakse.

Koska Vera oli uusi täällä, hänellä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin oppia. Eikä Hanneksella ollut muuta tekemistä kuin opettaa. Maitoa, hän sanoo ja nostaa tölkkiä. Ja jatkaa sitten: laitetaan jääkaappiin. Kesä oli heille kohottavaa aikaa. Yhteiset rutiinit olivat uusia ja viehättäviä. He ostivat joka viikonpäivälle oman värisensä askin tupakkaa. Maanantai oli punainen, tiistai sininen, sitten valkoinen ja vihreä. Sen jälkeen sekoiteltiin pakkoja, niin että tunnistetaan kaikki välivärit. Hannes huomasi olevansa hyvä opettaja ja syksyyn mennessä mies oli kertonut Veralle kaiken minkä tietää. Tyttö oli myös oppinut missä tavarat kotona sijaitsivat ja mitä aikataulua Hanneksen päivärytmi noudatti.

Alkusyksystä oli vielä lämmintä ja sitten kun ei enää ollut, Hannes meni takasin töihin ja laitettiin lämmitys päälle. Hanneksen oli hyvä olla. Hän osoitti tunteita ostamalla tuotteita. Suklaata ja tupakkaa kotimatkalta, puukauha kauempaa. Se oli komea. Varressa oli käsinmaalattuja kukkia,jotka oli piirretty ohuilla tarkoilla vedoilla.

Koko syksyn Vera hoiti arkea eikä poistunut turhanpäiten kotoa. Sellaisia on vaikea löytää. Kaupunki on täynnä zumbaavia siiderin juojia. Hän oli hyvä tyttö. Osasi olla tarpeen tullen hiljaa ja tarpeen tullen nauravainen, eikä muunlaisille tavoille ollut tarvetta.


2.
Kaupungissa talvesta ei tullut lumista. Kattojen yllä näkyi vain harmaa matto, josta valo ei pystynyt läpi. Ja kuukausista muodostui pitkä yö, niin että keväällä kun aurinko räpsäytti valot päälle olisi vielä halunnut pysyä piilossa. Värjötellä patterin vieressä ja vetää sälekaihtimet eteen. Sinä aikana Vera oppi kielen. Hän ei ainoastaan asioinut kaupassa, hän vaihtoi kuulumisia. Ensin tyttö keskusteli säästä ja elintarvikkeiden hinnoista, sitten elämäntilanteestaan. Hän alkoi viettää yhä enemmän aikaa asiolla. Pian Hannes huomasi kuinka väsynyt Vera oli iltaisin. Tyttö nukahteli, vaikka Hannes kädestä pitäen näytti kuinka kukkiin vaihdetaan mullat pitelemällä ruukkua roskiksen päällä.

Kun asfalttiteillä näkyi enää satunnaisia hiekkakasoja, Vera sai töitä lähikaupan siistijänä. Ja kun työtä oli jatkunut kaksi viikkoa, hän kertoi tarvitsevansa uuden paitapuseron. Hannes ihmetteli syytä, koska ei nähnyt sellaiselle tarvetta, mutta tahtoi silti lähteä seuraksi. Seuraavana lauantaina mentäisiin yhdessä megamarkettiin. Kunhan ehdittäisiin takaisin. Veralla oli lauantaina pyykkivuoro eikä Hanneksella enää puhtaita sukkia.

Paikan päällä mies hieroi jokaista paitaa sormiensa välissä eikä pitänyt yhdestäkään. Osoitti selvästi etteivät röyhelöt ja vinot leikkaukset olisi sopivia. Koska muita ei ollut tarjolla ja äänenkohottamisen välttämiseksi, Veralle ostettiin valkoinen kauluspaita. Se tuoksui uudelta.

Marketin kassalla oli pitkä jono ihmisiä, kaikki kiireessä jonnekin. Kauempana karkkihyllyllä,  missä aika pysähtyy, riekkui parvi nälkäisiä lapsia. Vera seisoi hiljaa Hanneksen takana kuten oli tottunut. Miehen selän takaa hän näki kaiken. Kun he lopulta saavuttivat kassaneidin ja saivat ostostaan kuitin, Hannes suuntasi harppoen heiluri-oville ja kohti parkkipaikkaa ja siellä odottavaa autoa. Silloin Vera kierähti kannoillaan ja takaisin sisään. Hän kohotti päätään ja suoristi selkänsä kuten naiset, jotka ovat omillaan. Hän hakisi omansa pois. 

Vaikka Vera viipyi sisällä vain yhden tupakan verran, huudetaan hänen nimeään parkkipaikalla. Ääni oli kuin hälytys. Se kuului tuulikaappiin saakka ja kyyristi tytön selän. Hän käveli vikkelästi ihmisten ja autojen välistä ja istuutui paikalleen etupenkille. Hannes sytytti toisen tupakan. Sitten he ajoivat pois parkista, ohi liikenneympyrän ja kääntyivät tielle kohti roskamäkeä. Mutta tänään Vera ei pysty istumaan hiljaa. Sanoja ei voinut estää ja eikä tulkita väärin. Ne valuviat ulos virheettöminä ja varmoina ja täyttivät auton uudella hiljaisuudella. Samana iltana Vera nosti matkalaukkunsa sohvan takaa ja pakkasi siihen ostamansa valkoisen kauluspaidan sekä valkoisen v-aukkoisen kietaisun. Puukauhan hän jätti tiskipöydälle.