....

Hannes käveli märkää mäkeä alas aurinko silmissään. Oikeastaan matkanteko näytti enemmän jonkinlaiselta kömpelön luistelun ja hiipimisen välimuodolta, mistä tuli typerän vanhusmainen olo. Niinpä jollekin mummolle on ohiluisuessa ihan vain yhteisen kokemuksen hengessä pakko kommentoida, että onpas perhanan liukas keli ja sitten heti kaduttava sanomatta selvän lausumistaan ja toivottava, että pian saisi kadota nurkan taakse.

Mummo toivotti kai jotakin takaisin, mutta liikkui eteenpäin sen verran hitaasti, että Hannes todellakin ehti hätäisellä luisukävelyllään talon taakse, minkä vuoksi lyhyen sananvaihdon loppu jäi häneltä kuulematta.

Poika veti pipon syvemälle päähänsä välttääkseen enempiä sosiaalisia purskauksia ja jatkoi pitkin Toivolankatua t-risteykseen. Siellä iltapäivän ruuhka jo kolisi kohti ja poispäin kaupungista. Ihmiset etenivät jumisessa letkassa liikennevaloista seuraaviin, kaikki yksin omissa autoissaan. Se oli oikeastaan aika huvittava näky, näin kun sitä sivusta katseli.

Risteyksessä tuuli alkoi yllättäen tempoa vaatteista ja natisuttaa vastapäisen lippakioskin ikkunanpuitteita. Sisällä Läski-Seija luki iltapäivälehteä. Nainen selaili sivuja hajamielisesti, miltei haluttomasti, aivan kuin ei oikeastaan olisi välittänyt saada tietää mitä kenenkin kevätsisustukseen kuuluu ja kuka on loukannut ketä ja millä sanoin. Äkkiä nainen havahtui ajatuksistaan, kohotti päätään ja katsoi vihaisesti Nurkkabaarin suuntaan. Siellä haukkui pyörätelineeseen solmittu koira. Se oli pissatusreissulla ja sen isäntä päiväkaljalla.

Suojatiellä vallitsi sellainen kiirehdintä, että Hannes luisui väen paineessa liian lähelle ajotietä. Hän joutui tapailemaan seisovaa asentoa kummallisessa vänkyrässä. Se tien ylitykseen nähden outo tulokulma muistutti häntä edellisviikon reissusta sosiaalitoimistoon, jossa Hannes yritti parhaansa mukaan selittää miksi selkä ei kestä työtä, vie yöunet ja paikoitellen mielenrauhan.

Siellä matalan pöydän edessä hän nuokkui osapuilleen yhtä epäistuvassa asennossa ja kuunteli, kun hänelle kerrottiin ettei hänellä suinkaan ole laskenut työkyky, vaan motivaatio. Lisäksi häntä vaivasi alhainen koulutustaso. Se viimeinen lisäys oli turha, koska se oli kaikille läsnäolijoille entuudestaan selvää.

Kun kaksi kaupungin liikenteen bussia oli kiirehtinyt ohitse, jalankulkijat ravistelivat suolan muruset kengistään. He kohtasivat suojatien puolivälissä ja jotkut heistä jatkoivat kadun ylitse vastakkaiseen suuntaan Hanneksesta katsoen. Lippakioskille päästyään hänestä tuntui luontevalta jatkaa kulkemistaan suoraan Nurkkabaarin vieritse kohti Stålarminkatua. Tänäänkään ei olisi asiaa keskustaan. Pubiin sen sijaan voisi poiketa, jos rahavarannot olisivat hitusen suotuisammat sellaisten suunnitelmien toteuttamiselle.

Aivan kuin vaistonvaraisesti Hannes työnsi kätensä taskuun ja suoritti vasten parempaa tietoaan muutaman kokeilevan kouraisun. Vasemmasta taskusta löytyi 50 senttinen sekä Hannikaisen olutravintolan tulitikut, oikeasta pätkä ruskeaa kengännauhaa ja rintataskusta tupakat, joten sellainen laitettiin sitten palamaan.

Pujahdettuaan kiihkeimmästä kansalaispaljoudesta sivukadulle Hannes kiipesi aidan yli kerrostalon sisäpihalle ja tumppasi tyytyväisenä tupakan B-rapun kaiteeseen. – Se on täytetty, hän sanoi juhlallisesti itselleen. Vaikka aurinko alkoi vähitellen menettää teräänsä, se kurkki vielä viistosti naapuritalon ikkunoista niin että näytti kuin se olisi laskemassa sijoilleen yhteen vinttikomeroista.

Kauempana katutasossa varjot pitenivät ja miltei peittivät vaatimattoman Varaosapalvelun kyltin. Kerrostalon kylkeen puristetun liikkeen ikkunassa oli verhot, jotka ehkä joskus olivat olleet valkoiset. Ikkunat olivat kadun liasta raidalliset, eikä sisällä näkynyt liikettä. Se oli niitä toimistoja, joihin ei huvittanut kurkistaa sisään ja kysyä minkä tyylin liiketoiminnasta oikein oli kyse. Kävi hetken kateeksi.