....

Sinä aamuna Mona oli vihainen, koska hänen poikaystävänsä Ismo oli osoittautunut ääliöksi. He olivat edellisenä iltana aloittaneet riidan, joka oli aina jokseenkin sama ja noudatti tiettyä kaavaa. Ensin Ismo huutaa ja Mona yrittää tasoitella. Jos oman puheäänen madaltaminen ei tunnu tehoavan, korottaa tyttö falsettiin, joka lopulta murtuu itkuksi.

Ismolla oli niin ikään riidan kulussa selkeä kolmikantainen roolitus. Hän oli riehuja, murjoittaja ja lohduttaja. Kun he alkoivat seurustella reilu vuosi takaperin, oli mahdotonta nähdä, että yhdessäolosta voisi tulla tällaista. He eivät silloin vielä tienneet, että riidat tarttuvat.

Viimeisin kiista syntyi juuri tällä tavalla, äkillisenä tartuntana. He seurasivat illalla ohjelmaa, jossa tavalliset ruotsalaiset tarjoavat toisilleen kodeissaan ruokaa. Jaksossa riideltiin jatkuvasti. Vanhempi rouva sätti nuorempaansa pisteiden kalastelusta avoinaisella topilla. Kirjanpitäjä syytti sähkömiestä liehittelystä ja avokaulainen kaikkia kateudesta.

Ismo, joka on aina ollut hyvin asennoitunut katsoja, piti televisiota lähtökohtaisesti tekopyhyyden paskamaljana. Niinpä ruotsalaisohjelman kulku ja tavoitteet eivät tulleet hänelle erityisenä yllätyksenä. Päinvastoin se kaikki huvitti poikaa suuresti, koska hän oli oppinut pureutumaan itselleen olennaisimpaan sisältöön.

– Mitkä ryntäät, Ismo läähätti. – Ei varmasti olisi muuten saanu noita pisteitä.

– Mitä? Mona kysyi, koska hän ei ole kotikasvatuksessaan saanut rokotetta television vaikutusta vastaan.

– Katso niitä! Koko ajan naamalla!

Tämä oli kuitenkin liikaa vaadittu joltakin, jolla ei ole runsaasti kokemusta televisioviihteen maailmasta. Mona otti aina ohjelmiston vastaan harkiten ja vakavasti, sillä hän ei aiemmin ollut omistanut laitetta. Ainoastaan sitä koskevia ennakkoluuloja, jotka nekin nyt olivat hitaasti todentumassa Monan elämässä.

Ismo katsoi usein samoja ohjelmia ja kommentoi niitä aina samalla tavalla. Vaikka Mona ei olisi laittanut merkille ruotsalaisen naisen ryntäitä tai urheiluruudun toimittajan etumusta, Ismo oli. Hän rekisteröi rintojen suuruuden ja teki siltä pohjalta päätelmänsä ohjelman tasosta.

– Aika säälittävää journalismia, hän saattoi sanoa. – Ei näytetty kertaakaan tissejä.

Mona sopi riidan heti herättyään. Hän ei osaa pysyä vihassa. Silti hän ei voi olla miettimättä kuinka kauan tämä voi jatkua. Kuukauden, vuoden, kaksi. Olihan heillä repiviä riitoja, mutta myös öisiä retkiä pitkin toistensa vartaloa. Ne olivat hiljaisia toteavia hetkiä, vailla paisuttelevia odotuksia. Silloin Monan oli tasaista olla, hän tunsi pyyteetöntä iloa. He nauroivat toistensa suuhun kuplivaa riemua, kunnes yö käännähti selälleen.