.....

Jostakin syystä sukuni miehet ovat tahtoen tai ikään kuin vahingossa päätyneet työelämässä saneerausalalle. Heistä kaksi on maalareita ja kolme putkimiehiä. Isäni luki itsensä aikoinaan historian opettajaksi, mikä ei työnä nähdäkseni liiemmin eroa muista viemärihommista. Paitsi että isäni voi töissä ollessaan käyttää suoria housuja.

Veljeksistä nuorin aloitti työt kaupungin putkimiehenä 1980-luvun alussa. Koska samassa työpaikassa edusti jo entuudestaan kaksi meikäläistä, aika ajoin saattoi hyvinkin käydä niin, että hänet käskettiin samalle keikalle joko veljensä tai isänsä kanssa. Tällöin sukulaismiehet jakoivat työtehtävien lisäksi myös työtoverit.

Tämä seikka ei tehnyt nuorimmaisesta erityisen pidettyä. Ei sen vuoksi, että setäni olisi sukulaissuhteidensa varjolla nauttinut jotenkin aivan erityisestä kohtelua, vaan vallan toisista, ulkoammatillisista seikoista johtuen. Hän oli nimittäin kehittänyt itselleen mutkattoman työasenteen lisäksi ilmiömäisen sanallistamisen taidon.

Vaikka setäni ei varsinaisesti koskaan ollut kirjamiehiä, oli hänelle lipsahtanut sellainen sosiaalisten tilanteiden lukutaito, joka olisi tehnyt kateelliseksi oppineimmankin sosiologin. Koska hän oli pohjimmiltaan mutkaton mies, oli hänelle luontevaa kohdistaa lahjansa paskantärkkeyden panetteluun, missä setäni kehittyikin varsin taitavaksi.

Vuoden ympäri mies raatoi kahdeksasta neljään viemäriputkien liittimien ja tiivisteiden parissa ja keräsi todisteita ihmiskunnan mädäntyneisyydestä. Viemärin tukkeet kun kertovat elämänmenosta vivahteikkaammin kuin seikkaperäisimmät kasvokkain annetut todistukset. Iltaisin hän raportoi havaintonsa monisanaisesti kortteliraadille, joka tapasi niihin aikoihin kokoontua lähibaarissa. Lähtöpassit töistä setäni kuitenkin sai vasta erään yllättävän kahakan jälkeen.  

Setäni oli määrätty vilkaisemaan erään keskustan toimistorakennuksen viemäriä. Tarkemmin ottaen vessanpönttöä, joka oli sinä aamuna aiheuttanut viraston naisväessä paniikkia. Kun vessasta aika ajoin kantauvat kiljahdukset alkoivat kiristää toimiston sosiaalista kanssakäymistä, tarttui sihteeri puhelimeen. Hän ilmoitti kantavalla äänellä vessanpöntöstä kurkivan jotakin sinistä, jotka välillä katosi näkyvistä.

– Jotakin sinistä? isännöitsijä kysyi.

– Kyllä, olen siitä ehdottoman varma, sihteeri varmisti. – Vaikka välillä se jokin häviää, hän myönsi kuiskaten.

– Ehkä joku unohti vetää vessan?

– Ei varmasti. Olen aina paikalla ensimmäisenä, sihteeri intti. –Tänä aamuna pytyssä näkyi jotakin sinistä!

Jotta ketään ei leimattaisi hulluksi – mikä saattaisi toimiston kaltaisessa tiiviissä työyhteisössä olla lamauttavaa – suostui isännöitsijä lopulta lähettämään paikalle putkiasentajan. 

Setäni ajoi pihaan tismalleen sovitulla hetkellä. Sihteeri odotti ovella ja viittoi miestä kiirehtimään. Kun setäni löysi sopivan parkkipaikan ja käveli ovelle, pyylevä nainen nyökkäsi pikaisesti ja esitteli itsensä Ritva Sarpioksi.

– Heikki, setäni sanoi.

– Kun tilanne on nyt aivan kauhea, sihteeri puuskutti. – Se jokin on taas täällä!

– Ymmärrän, setäni lohdutti, vaikka ei ymmärtänyt alkuunkaan. Hänellä oli käytännön ihmisenä tapana ensin katsoa ja päätyä vasta sitten lopputulokseen.

Toimiston työntekijät antoivat putkiasentajalle täydellisen työrauhan. Hajulukon avaaminen ja tyhjääminen ei vienyt häneltä puoltakaan tuntia ja tuotti samantien tuloksia. Hetken kuluttua setäni seisoi toimiston eteisessä ja pyyhki kättään housuihin. Toisessa kädessään hän roikotti parin litran pussillista muusautuneita mustikoita ja jotakin, joka oli joskus saattanut olla taloushanska.

Johtuiko se sitten luonteen pirullisuudesta tai tilanteen herkullisuudesta, mutta vessanpöntöstä nousseen marjasaaliin kohdalla setäni arviointikyky pääsi notkahtamaan.

– Mihinkäs nämä laitetaan? hän kysyi ja katsoi sihteeriin, joka punastui.

– Ei marjat tällä tavoin putkistoissa juoksentele, setäni jatkoi ja heristeli pussia. – Kyllä ne on täältä yritetty alas vetää. Sitten soitetaan putkimies paikalle viimeistelemään homma!

Sihteeri oli hetken hiljaa ja sanoi sitten miltei kuulumattomalla äänellä, ettei tiennyt mitä muuta mustikoille tehdä.  

– Eiköhän laiteta rouvalle kahvipöytään, setäni ehdotti ja lätkäisi marjapussukan keskelle sihteerin työpöytää. Kaksi littunaa marjaa purskahti tilinpäätöspaperien päälle, mutta vain yksi puhelinsoitto riitti erottamaan setäni puhtaanapitolaitoksen palveluksesta.