....

Ismo tuli avaamaan. Ovella tervehti imelänlämmin roskapussi, jonka suuaukosta repsotti banaanin mustunut kuori. Siinä ne kaksi nojailivat ovenkarmiin, kun vääntäydyin eteiseen. Ismo niisti painokkaasti rappukäytävään ennen kuin sulki oven perässään. – Saa naapurit jotain katottavaa, se sanoi, vaikka tuskin tuo selitystä olisi vaatinut. 

Peremmällä huoneessa oli sohva ja siinä Kettunen. Se oli asettunut puoli-istuvaan asentoon selkämystä vasten ja sai vaivoin nostettua kättä tervehdykseen. Toisessa kädessä sillä oli muhkea itsekääritty jointti ja katossa siitä noussut hidas savu. Tartuin kohti ojennettuun sätkään, mutta jäin nojulleni sohvan selkämystä vasten. Kettunen pidätti hengitystään kuin olisi odottanut suuriakin uutisia tai todella seurannut tv:ssä pyörivää saippuaa.

– Nyt on paskatuulet alkaneet leiskua, minä sanoin.

– Jarruta vähän, Ismo pyysi ja laskeutui sohvalle Kettusen viereen. 

– Ota hyvä mies bisse ja istu alas. Ismo taputti paikkaa vieressään. – Ei kai tässä nyt kiire ole.

Tein kuten käskettiin ja potkaisin kengät kohti eteistä. En silti malttanut sohvalle asti, vaan ojensin jointin eteenpäin seisoaltani. Pieni tuhkakökkäre laskeutui jonnekin sohvan ja seinän väliin. Ismon luona oli paljon rennompaa nyt kun sen muija oli lähtenyt.

– Soittiko ne sossusta taas? Ismo kysyi niin pitkän ajan kuluttua, että aihe oli miltei ehtinyt unohtua.

– Eikun sairaalasta, minä vastasin. – Tai että systeri soitti.

– Se on kuuma pantteri sun siskos. Onko sille käyny jotain? Kettunen terästäytyi. – Että pitäskö vaihtaa kauluspaitaa päälle ja lähtee ostaan ruusuja?

Mulkaisin Kettusta ja kurkotin hitain liikkein oluen. Tölkki päästi huojentuneen sihauksen, kun salpa painui sisään. Tölkin tyhjentämiseen ei kulunut läheskään yhtä kauaa kuin sen poimiseen. Aika on sillä tavalla mutkaton juttu. – Eikun se vitun läski, kerroin sitten kuin suurenkin uutisen ja sitähän se oli. – Mutsi on tyriny itsensä jotenkin ja nyt systeri hengittää niskaan. Mä en voi käsittää.

– Muijat, Ismo sanoi.

– Ai hyvin.

– Mutta on se komee, Kettunen sanoi ja puhalsi ulos. – Siis sun sisko. Onko se markkinoilla?

En vaivautunut vastaamaan, vaan nappasin uuden tölkin ja kysyin jos tänään vedettäisiin perseet. Se sai täyden kannatuksen, 100%. Ei noilta keneltäkään voisi matematiikan lakien mukaan vaatia sen enempää. Nyt olisi siten istuttava tässä ja tunnusteltava kuinka pahat aavistukset ottivat kierroksia, saavuttivat sellaisen nopeuden, jossa ne tyhjenivät olemattomiin. Sillä Hannes tiesi kokemuksesta, että lopulta tällaiset aavistukset liukuvat toistensa ohitse, niin että niitä oli mahdotonta erottaa arjen muista tuntemuksista, vatsavaivoista, hengästymisestä portaissa, aamuyskästä. Toimettomuus opetti suhtautumaan elämään tietyllä tavalla, suurella varmuudella ja pienellä toiveikkuudella. Sellaista se oli, elämän meno.